Uratarinat

27.10.2021

”Odotan innolla uusien työkaverien tapaamista!”

Projekti-insinööri Reetta Viljanen aloitti työskentelyn Co-Engineeringillä Vaasassa vuonna 2015. Reetan osaaminen on kasvanut vuosien varrella monipuoliseksi, sillä hän on ennen nykyisiä työtehtäviään työskennellyt niin sähköasemilla kuin laivateollisuudessakin. Vuonna 2018 elämä johdatti Reetan Helsinkiin laivateollisuuden pariin. Siirtyminen sujui mutkattomasti yhteistyössä työnantajan kanssa.

— Laivapuolella nautin erityisesti globaaliudesta ja englannin kielen käyttämisestä. Oli hienoa tehdä yhteistyötä eri maiden asiantuntijoiden kanssa, Reetta kertoo.

Odottamaton pandemia kuritti laivateollisuutta pahasti vuonna 2020. Tästä huolimatta Co-Engineeringillä ei jääty odottelemaan, vaan Reetan työtehtäviä alettiin järjestellä heti. Lopuksi hän sai jopa valita eri tehtävien väliltä.

— Olen kiitollinen työnantajalleni siitä, että asiat järjestyivät vaikeassa tilanteessa näin hyvin. Co-Engineeringin monipuolinen työkenttä osoitti tässä tilanteessa parhaat puolensa.

Tarkkuus ja kokonaisuuden hahmottaminen ovat suunnittelijalle tärkeitä ominaisuuksia

Nykyisessä työssään Reetta suunnittelee vesivoimalaitoksiin automaatiokaappeja ja niiden kaapelointeja. Joskus uusien järjestelmien sovittaminen vanhoihin voimalaitoksiin on haastavaa, mutta tuo myös esiin Reetan parhaan puolen suunnittelijana.

— Monet vesivoimalaitokset on rakennettu 50- ja 60-luvuilla, joten välillä vastaan tulee yllätyksiä. Tarkkaavainen pitää olla.

Hyvän lopputuloksen aikaansaamiseksi asioita on katsottava monelta kantilta. Loppuratkaisun on oltava toimiva asiakkaalle ja kustannusten lisäksi huomioon tulee ottaa myös muut sidosryhmät, kuten valmistaja ja asentajat. Kommunikointi on tärkeää.

— Suunnittelun aktiivisimmassa vaiheessa projektipalaverit ovat avainasemassa. Niissä on olennaista käydä järjestelmällisesti läpi projektin ja suunnittelun edistyminen, prioriteetit sekä mahdolliset ongelmakohdat. Kun ammattitaidon yhdistää hyvään asenteeseen, työnteosta tulee sujuvaa sekä itselle että muille. Tällaisessa tilanteessa ongelmat eivät tunnu ylitsepääsemättömiltä, vaan niistä tulee ratkaistavissa olevia asioita.

Työntekijät mukana kehittämässä yrityksen toimintaa

Reetta on mukana kehitysryhmässä, jonka tavoitteena on edistää henkilöstön työhyvinvointia. Co-Engineeringin valttikortti on Reetan mukaan se, että työntekijöitä oikeasti kuunnellaan ja heidän hyvinvointinsa otetaan huomioon. Johdon kanssa on matalan kynnyksen keskusteluyhteys joka tilanteessa, eikä joustoakaan puutu. Kiitosta saavat myös mahtavat työkaverit, hyvä ryhmähenki, kannustaminen oman osaamisen kehittämiseen sekä joustavat työajat. Lisäksi Reetalla on Co-Engineeringillä kotikenttäetu.

— On ollut mahtavaa seurata yrityksen kasvua. Odotan jo innolla koronatilanteen helpottumista ja uusien työkavereiden tapaamista, vanhoja tuttuja unohtamatta. Meitä on jo niin paljon! Kyllä työnantajan pohjalaisuus on bonus, olenhan Teuvalta kotoisin. Pohjalaiset vetävät aina kotiinpäin! Reetta nauraa.

Vapaa-aikaansa Reetta viettää harrastaen ─ aikaisemmin matkustellen, koronan myötä kajakoiden sekä muuten luonnossa liikkuen. Kun Reetta kaipaa rauhallisempaa menoa, hän istuu pleikkarinsa ääreen tai nappaa käteensä kutimet.

 

Kiinnostavatko Co-Engineeringin monipuoliset työmahdollisuudet? Lue lisää täältä!

ReettaV 1
Siirry "Uratarinat"-sivulle