Uratarinat
23.05.2022
Projektipäällikön tärkein tehtävä on kannustaa ja luoda hyvää henkeä
Jonne Mustosta kuvaillaan työyhteisössä erityisen positiiviseksi projektipäälliköksi. Häntä itseään tämä vähän huvittaa.
—Olen tehnyt kansainvälisiä projektitöitä useamman vuoden ajan. Asuin Ruotsissa vuosina 2011- 2013 ja toimin siellä kenttähuollon päällikkönä. Tältä reissulta tarttui mukaan hyvä ruotsinkielentaito ja näköjään myös ruotsalaisten positiivinen asenne työntekoa ja ylipäänsä asioita kohtaan, Jonne kertoo.
Suomeen ja Tampereelle palattuaan Jonne ei halunnut unohtaa opittua kielitaitoaan. Siksi hän hakeutui töihin Co-Engineeringille, jossa hän pystyy ylläpitämään kielitaitoaan töidensä lomassa. Vaasaan suuntautuneilla työmatkoilla Tappara-pipossa viihtyvä insinööri yllättääkin toisinaan keskustelukumppanit sillä, että alkaa puhua sujuvaa ruotsia.
—Vaasassa pärjää mainiosti suomen kielellä ja englannilla. Kaksikielisille työkavereille on aina silti positiivinen yllätys, kun he voivat käyttää myös omaa äidinkieltään.
Töitä pitää tehdä tosissaan, mutta ei vakavissaan
Aiemmissa työtehtävissään Jonne matkusti paljon. Nykyisessä työssään hän haluaa keskittyä ihmisiin ja tiimin johtamiseen. Johtamisessa hän luottaa kannustamisen voimaan ja haluaa valjastaa ihmisten osaamisen koko tiimin käyttöön.
—On mahtava nähdä, miten alan ammattilaiset osaavat luovia eteenpäin tiukoissakin tilanteissa. Kun heille luodaan tähän oikeat puitteet, tulee onnistumisia ja asiat loksahtelevat oikeille paikoilleen koko projektin osalta. Ennen kuin tekniikka syntyy, sen takana on aina ihminen. Asioiden kokonaisvaltainen ymmärrys syntyykin kun kohtaa ihmisen ja ehtii kuunnella, mitä heillä on sanottavana.
Projektipäällikön pöydälle tuodaan asioita, joiden aiheet voivat vaihdella laidasta laitaan. Pöytä on täynnä lähes aina, mutta siitä ei saa stressaantua.
—Projektipäällikön työssä mielenkiintoisinta on monipuolisuus ja se, miten laajalla skaalalla tehdään asioita. Tässä pärjätäkseen tarvitaan paineensietokykyä ja kykyä sietää epävarmuutta. Lähtökohtaisesti mottonani on, että työtä tehdessään pitää olla tosissaan, mutta ei vakavissaan. Kun mennään positiivisella asenteella eteenpäin, haasteiden ratkaiseminen tuntuu helpommalle.
Huikeat mahdollisuudet oman urapolun löytämiseen
Useissa erilaisissa projekteissa ja eri työnantajien palveluksessa työskennellyt Jonne hehkuttaa avoimesti Co-Engineeringin tarjoamia mahdollisuuksia urapolun luomisessa. Saman talon sisällä pääsee kokeilemaan hyvin erityyppisiä alan töitä.
—Vastavalmistunut tai alalla jo aiemminkin työskennellyt henkilö saa Co-Engineeringillä mahdollisuuden kokeilla erilaisia työnkuvia ja -tehtäviä. Tämä on tärkeää oman urapolun kannalta, koska tuskin kukaan meistä tietää uransa alkuvaiheessa, missä itse on parhaimmillaan. Co-Engineeringillä voi painottaa työssään teknistä osaamista, tehdä myynti- tai ostotyötä tai kokeilla vaikka reissutöitä. Harvassa työpaikassa on tällaista mahdollisuutta. Täällä joustetaan myös hyvin paljon oman elämäntilanteen mukaan sorvaamalla työtehtävistä omaan elämään istuva kokonaisuus.
Co-Engineeringin kasvu on erinomainen asia
Jonnen oma ura Co-Engineeringillä alkoi yhteydenotosta LinkedInin kautta. Hän ei odottanut vastausta, koska ajatteli hakijamäärän olevan niin valtava. Muutaman viikon kuluttua kuitenkin puhelin soi, jonka jälkeen asiat etenivät ripeästi.
—Sami (Kivioja) soitti minulle ja tulimme hyvin juttuun heti ensimmäisestä keskustelusta lähtien. Sovimme tapaamisen viikon kuluttua, ja sen jälkeen prosessi eteni työsopimuksen kirjoittamiseen. Viihdyn Co-Engineeringillä erityisen hyvin mm. matalan hierarkian takia. Yrityksemme on kuin iso perhe – Sami on kyennyt luomaan tänne ilmapiirin, jossa ihmiset viihtyvät.
Haluatko sinäkin Co-Engineeringille töihin? Lue lisää ja lähetä hakemus täällä!
